Jaajaa, olisikohan taas aika läimäistä tänne päivitystä? Tätä osaa on kirjoitettu on ja off aika pitkän ajan kuluessa - jos rehellisiä ollaan, niin originaalitekstini vetää yleensä voiton tärkeysjärjestyksessä mitä kirjoittamiseen tulee, joten tämä on enemmänkin tylsien hetkien ja äkillisten inspiraatiokohtausten aikaansaannosta. Joka tapauksessa kaikille iso kiitos kommenteista, aina tekee mieli skriivata enemmän kun lukee teidän kivoja kommenttejanne :)

Jazmín, kiitoksia :) se on mulla tavoitteenakin, että onnistuisin saamaan Redin ja Jazzin kuulostamaan omalta itseltään, mutta toisaalta omalta seitsemän vuotta nuoremmalta itseltään... Vaikka ei niiden tapauksessa kai hirveästi henkistä kasvua ole tapahtunut, maailmankuva ehkä vaan on vähän kevyempi. Ja Red ärsyttävämpi :)

Anonyymi, kiitos :)

Kittiina, kiitos :) on aina hienoa pystyä luomaan hahmoja joista muut tykkää (varsinkin kun se on niin harvinaista! :D)

Sonja, kiitos :)

Anniina, kiitos :)

Giisa, kiitoksia! Toivottavasti tarina jatkuu sun makuun sopivana vaikka hyppiikin kovasti.

Eara, kiitos kiitos kiitos :)

RhondaO, kiitos, on hienoa että on lukijoita jotka jatkaa kytätä jatkoa pitkänkin ajan jälkeen (myönnetään, itselläni on lyhyempi pinna, viimeistään parin kuukauden jälkeen tulee luovutus).

Neva, kiiitos :)

rrianna, kiitos, hienoa että Pakkaskukkia ja Mem olivat mieleesi. Mullekin omat hahmot on kyllä siirtynyt aika tehokkaasti osaaksi omaa Harry Potter-käsitystä, kun niin pitkään on samoista hahmoista skriivannut.

Pounci, kiitos paljon. Minäkin olen välillä luovuttanut tämän suhteen... mutta ei voi mitään, tämä on liian rentouttavaa ja hauskaa sivupuuhaa! :D

Magnum, kiitoksia :) minäkin tykkään siitä, että Redistä saa kirjoittaa tässä vähän erilaista puolta kuin se pakkaskukkien aina sarkastinen Red. Pakkaskukkien kohdalla harmitti että en saanut kirjoitettua siihen koko Red-käsitystäni, koska sehän oli kuitenkin sivuhahmo, joten saanpahan nyt vian korjattua.

Vaeltaja, kiitos :)

Maria, minäkin olen katkera itselleni siitä, että tapoin Jazzin ja Redin... :D Kiitos!

flora, kiitos :)

Anna-Stina, kiitoksia, niitä luvunnumeroita kannattaa seurata, koska nämä tulee hassussa järjestyksessä :D

Päivi, kiitos, älä kuole :)

Ja sitten se varsinainen teksti... Suosittelen edelleen seuraamaan päivämääriä niin koko jutussa on edes vähän enemmän järkeä.

Kolmas

14.6.1972

"JASSMINADARA THOMAS, RAAHAA KELVOTON TAKAPUOLESI TÄNNE!"
  "Kelvoton? Kelvoton?"
Red tajusi nopeasti, että se oli ollut täysin väärä asia sanoa. Jalkavammaiseksi naiseksikin Jazz oli harvinaisen vikkelä; ennen kuin Red kunnolla tajusikaan, Jazz oli jo loikkinut kainalosauvojensa varassa Redin makuuhuoneen ovelle ja mulkoili häntä jäätävästi. Ottaen huomioon että Jazzilla oli jalassaan valtava savimöhkäle, kainaloiden alla kummalliset kepit ja päällä Redin jättisuuri aamutakki joku toinen ei ehkä olisi pitänyt tyttöä kovin uhkaavana. Red kuitenkin tiesi paremmin.
  "Jos minun takapuoleni on sinun mielestäsi kelvoton, sinun ei tarvitse siitä huolehtia", Jazz sähähti. "Pidän huolen siitä, että sinä et näe sitä enää ikinä."
Toisenlaisissa olosuhteissa Red olisi pitänyt uhkausta yhtä huolestuttavana kuin kuka tahansa kahdeksantoistavuotias poika, mutta juuri nyt hänellä oli muuta mielessä. Hän osoitti makuuhuoneen lattiaa.
  "Mikä tuo on?"
  "Miltä näyttäisi? Se on vaatekasa, idiootti!" Jazz kivahti edelleen loukkaantuneena.
  "Joo, näen kyllä. Kysymys kuuluu, mitä ihmettä koko matka-arkkusi sisältö tekee keskellä lattiaa?"
Jazz loi katseensa kattoon. "Red, oletko sinä nähnyt tätä mötikkää minun jalassani? Tajuatko ollenkaan, miten vaikeaa on löytää vaatteita, jotka saisi mahtumaan sen päälle ilman laajennusloitsua? Ai niin, ja muistatko ollenkaan, että minä en voi tehdä mitään hiton laajennusloitsua, koska en saa käyttää taikuutta?"
  "Olisit voinut pyytää minua tekemään sen sinun puolestasi."
  "Minä pyysin. Mutta ilmeisesti sinusta oli tärkeämpää lukea sarjakuvia kuin kuunnella, kun tyttöystäväsi puhuu sinulle, joten selvitin ongelman omin päin."
  "Aplodeja, hieno suoritus omatoimiselta naiselta", Red nälväisi. "Mielessäsi ei tainnut käydä, että olisit voinut myös siivota?"
  "Aargh! Miksi kukaan ei kertonut minulle, että poikaystäväni on siivousfriikki?"
  "Minä en ole mikään siivousfriikki!"
  "Ai, muutama pieni vaate lattialla häiritsee sinua muuten vain niin kovasti?"
  "Pikemminkin muutama kymmenen. Uutisia sinulle: täällä ei mahdu kävelemään."
  "Joten? Ehkä sinun pitäisi tehdä asialle jotain!"
  "Kuten?"
  "Siivota!"
"Hetkinen! Väitätkö sinä, että minun pitäisi siivota sinun sotkusi?"
Jazz kohautti harteitaan. "Sinä olet meistä se, joka saa käyttää taikuutta."
  "Se on periaatekysymys", Red ärähti.
  "No, toivottavasti periaatteesi tykkäävät sotkusta."
  "Onko kukaan sanonut sinulle, että sinun kanssasi on mahdotonta asua?" Red huusi.
  "Sitten on hyvä, että muutan pois tänä iltana!" Jazz tiuskaisi vastaukseksi. "Joten jos olet valittanut tarpeeksi, ehdotan, että katoat, niin voin pukea päälle ja käydä Mungossa hoitamassa tämän kipsin pois jalastani, ettei minun tarvitse olla enää sinun vaivoinasi!"
  "Käydä Mungossa? Onko se tänään?"
  "Tunnin päästä." Jazz vilkaisi kelloa.
  "Miksi hitossa et heti sanonut?" Red lakkasi kuivaamasta hiuksiaan ja veti nopeasti farkut jalkaansa. "Minun pitää olla tunnin päästä Auroriakatemiassa. Pistä vauhtia tai myöhästyn."
Red ryhtyi kaivamaan pikavauhtia paitaa kaapista. Hetken päästä hän tajusi, ettei Jazz ollut liikahtanutkaan, vaan nojasi edelleen kainalosauvoihin kuin eläkeläinen kesälomalla. Red vannoi, että joskus hänestä tuntui siltä, että Jazz halusi tahallaan tehdä hänen elämästään kurjaa. Halusiko Jazz, että hän myöhästyisi?
  "Mitä sinä siinä vielä seisot? Liikettä!"
  "Painu sinä vain Auroriakatemiaasi", Jazz sihahti myrkyllisesti. "Sinun ei tarvitse kuskata minun kelvotonta mahdottoman kämppäkaverin takapuoltani inhottavassa siivousfriikin autossasi! Menen Poimittaislinjalla."
Red pyöritti silmiään. "Jazz, älä viitsi käyttäytyä kuin nainen! Minulla ei ole aikaa tähän."
  "Minä käyttäydyn kuin nainen jos minua huvittaa! Ja sinä voit kävellä ulos ovesta milloin huvittaa. En tarvitse apuasi."
  "Älä ole typerä! Sanoin että vien sinut Mungoon."
  "Ja minä sanoin, että en halua sinun apuasi!
 "Se on sinun kannaltasi kurja juttu, koska minä en aio päästää sinua hyppimään yksin noiden kuolemankeppien kanssa Lontoon keskustaan. Pue. Päällesi. Nyt."
Red noukki vaatekasasta t-paidan ja farkkuhameen, ja viskasi ne Jazzin naamalle.
  "Viisi minuuttia. Jos et ole valmis, saat lähteä aamutakki päällä. Sinun valintasi."
Hän käveli ulos huoneesta ja paiskasi oven kiinni takanaan. Se ei ikävä kyllä vaimentanut Jazzin kirouksia kokonaan, mutta ainakin sen verran, että Red pystyi taas ajattelemaan. Hemmetin nainen! Kuinka yksi porkkanapää saattoi olla noin ärsyttävä? Jazzin kanssa oleminen saisi Albus Dumbledorenkin ajattelemaan verenhimoisia ajatuksia.
Red oli melkein varma, ettei Jazz pukeutuisi niin kuin käskettäisiin, vaan lukittautuisi vessaan aamutakki päällä tai jotain yhtä alhaista. Niinpä hän oli helpottunut kun Jazz viiden minuutin päästä ontui ulos makuuhuoneesta vihreä t-paita ja farkkuhame päällään. Helpottunutta oloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Jazz nappasi laukkunsa eteisestä ja suuntasi ovelle vilkaisemattakaan Rediin.
  "Hei! Minne sinä olet menossa?"
  "Poimittaislinjalle", kuului Jazzin vihainen vastaus.
Red kirosi, pomppasi ylös sohvalta ja kiirehti Jazzin perään. Hän sai Jazzin kiinni rappukäytävässä, nappasi tyttöä käsivarresta kiinni ja raahasi omalle autolleen.
  "Lupasin isällesi, että vien sinut Mungoon, ja niin minä myös aion tehdä. Sisään siitä!"
  "Luolamies", Jazz jupisi kiivetessään vastentahtoisesti autoon.
Red ei voinut olla virnistämättä toteamukselle. Se oli kuitenkin ilmeisesti väärä liike, sillä Jazz loi häneen hyytävän katseen ja kääntyi tuijottamaan mielenosoituksellisesti ulos ikkunasta. Red kätki hymynsä. Ollakseen Jazz Thomas Jazz osasi joskus olla harvinaisen... nainen.
Ajomatka Mungolle sujui jäätävän hiljaisuuden vallitessa. Red ehti hädin tuskin pysäköidä auton kadulle Mungon ulkopuolelle, kun Jazz jo tönäisi oven auki ja kompuroi kainalosauvoineen ulos autosta.
  "Älä turhaan odottele", Jazz tokaisi ja läimäytti oven perässään kiinni.

***
 

"Helvetti, se nainen on mahdoton! Miksi on pakko suuttua pikkuasioista? Turhaa mökötystä... kiukuttelua... absurdi... loukkaantuu puolesta sanasta... jättää tavarat tahallaan levälleen..." Red jupisi puoliääneen.
Hän oli niin pahalla päällä, että jopa kunnollisten lauseiden muodostaminen oli haaste. Hänen vieressään istuva Jonathan Tregonwell ei kuitenkaan pistänyt sitä pahakseen - päinvastoin, mitä vähemmän hän ymmärsi Redin sadattelusta, sitä helpommalla hänen korvansa pääsivät. Sitä paitsi Red oli luetellut saman litanian kymmenen miljoona kertaa ennenkin - Jonathan ei uskonut, että sisältö oli muuttunut mitenkään ratkaisevasti sitten edelliskertojen. Niinpä hän tyytyi tilaamaan toisen kilinäkaljan ja antoi Redin jatkaa vuodatustaan.
  "Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?" Red puuskahti turhautuneena.
Jonathan virnisti. Tuon nimenomaisen lauseen hän oli kuullut aiemminkin.
  "Jaa-a, Red, filosofisempi mies saattaisi todeta, että itsepä olet kuoppasi kaivanut. Sinähän se häntä treffeille pyysit."
  "Naisten pitäisi tulla tuoteselosteen kanssa. Ärsyttävä, haitallinen ja aiheuttaa päänsärkyä. Sitä Jazz on."
Jonathanin teki mieli huomauttaa Redille, että tällä hetkellä tämän päänsärky johtui luultavasti tuliviskistä, joka katosi tämän kurkkuun kuin vesi autiomaassa vaeltaneen miehen nieluun. Kello oli viisi illalla ja Red oli päässyt Auroriakatemiasta vasta tunti sitten, mutta se ei näyttänyt estävän pojan menoa. Jonathan ei voinut kuin toivoa, että Jazz ei ollut vielä suutuspäissään pakannut tavaroitaan ja lähtenyt Redin asunnolta - näytti uhkaavasti siltä, että Red tarvitsisi jonkun kantamaan itselleen lääkettä, kun krapula iskisi. Mutta sellaisia Red ja Jazz olivat olleet alusta lähtien. Jonathanin mielestä se oli huvittavaa. Normaalioloissa kumpikaan kaksikosta ei sietänyt minkäänlaista roskaa, minkä vuoksi olikin ristiriitaista, että yhdessä ollessaan he pystyivät kehittämään valtavia riitoja pikkuasioista. Mistä tämänpäiväinen riita olikaan lähtenyt liikkeelle? Vaatekasasta. Jonathan pudisteli päätään itsekseen. Se hyvä puoli Redin ystävänä olemisessa oli, että elämä ei päässyt koskaan tuntumaan tylsältä.
  "Kyllä sinä tiesit, mihin olit ryhtymässä Jazzin kanssa. Me varoitimme sinua kyllä. Oma vikasi, että et kuunnellut."

***
 

3.2.1971

Red oli hämärästi tietoinen siitä, että oli parhaillaan melko huono kaksintaisteluopettaja. Suuressa Salissa oli käynnissä kymmeniä kaksintaisteluharjoituksia, kun Tylypahkan opiskelijat kolmasluokkalaisista seitsemäsluokkalaisin harjoittelivat tainnutuskirouksen käyttämistä. Hyvä kaksintaisteluopettaja olisi kierrellyt heidän joukossaan, tarkkaillut jokaisen edistymistä ja antanut ohjeita niitä tarvitseville. Red ei kuitenkaan pystynyt keskittymään opettamiseen - ei nyt, kun muutaman metrin päästä hänestä seisoi Jazz Thomas, joka oli enemmän kuin valmis tainnuttamaan hänet aina ensi keskiviikkoon asti. Merlin häntä auttakoon, jos hän häviäisi tämän erän.
Kuudesluokkalaiseksi tytöksi Jazz Thomas oli loistava. Tai rehellisemmin sanottuna Jazz oli koko Tylypahkan mittapuulla mitattuna loistava - Red oli varma, että jos Jazz olisi komennettu kaksintaistelemaan ketä tahansa seitsemäsluokkalaista tyttöä tai poikaa vastaan, lopputulos olisi kääntynyt oranssitukkaisen tytön voitoksi. Pahus, hän itsekin sai pitää taikasauvastaan kiinni heidän jokaviikkoisissa kaksintaistelumatseissaan, ja hän sentään oli niitä, joita saattoi kuvata harrastuneiksi pimeyden voimilta suojautumisen suhteen. Toisaalta Jazz ei pelannut koskaan aivan reilua peliä, Red ajatteli helpottuneena - jos tyttö olisi taistellut aina kaikkien sääntöjen mukaan, eikä olisi koskaan yrittänyt huijata, Red olisi luultavasti voittanut paljon helpommalla. Mutta kuten Jazz joka kerta jaksoi muistuttaa, oliko sillä väliä, millä keinolla voitti, kunhan vain voitti? Professori McGarmiwa olisi luultavasti ollut eri mieltä. Red ei ollut kannastaan ollenkaan yhtä varma.
Heidän kaksintaisteluistaan oli tullut lyhyen ajan sisällä legendaarisia. Ensimmäisen kaksintaisteluoppitunnin jälkeen Red ei ollut pyytänyt ketään muuta parikseen opettaessaan erilaisia kirouksia ja manauksia, eikä kukaan ollut muuta odottanutkaan. Heidän kaksintaistelunsa olivat... värikkäitä. Vaikka näytösten olisi pitänyt kestää vain muutama minuutti, todellisuudessa he käyttivät kaksinkamppailuunsa suuren osan koko oppitunnista. Red oli kuullut Jonathanilta, että jotkut olivat jopa alkaneet lyödä vetoa heidän taistelujensa voittajasta. Mikä oli jälleen yksi hyvä syy olla häviämättä tänään, hän ajatteli itsekseen väistäessään Jazzin manausta. Kaikki katselivat.
  "Tarantallegro!" Red karjaisi, ja Jazzin jalat alkoivat sätkiä villisti joka suuntaan.
Jazz kohotti kulmiaan ja lausui vastamanauksen. "Mitä tapahtui, Red? Luulin, että meidän piti käyttää vain tainnutuskirousta."
  "Sinä et selvästi seuraa sääntöjä, joten en tajua, miksi minunkaan pitäisi. Karkotaseet!"
Jazz loitsi salamannopeasti kilpiloitsun, ja Red oli vuorostaan vähällä menettää taikasauvansa. Hän ehti hädin tuskin oikaista itsensä, kun Jazz äkkiä seisoi aivan hänen edessään tutkimaton ilme kasvoillaan. Mitä Jazz aikoi? Napata taikasauvan hänen kädestään kuin viisivuotias? Iskeä häntä nyrkillä naamaan jästien tyylillä? Mitä tahansa se olikin, Red ei aikonut antaa tytölle siihen tilaisuutta, ei näin valtavan yleisön nähden.
  "Kampitu!"
Oranssi hiuspilvi vain heilahti, ja Jazz lensi selälleen lattialle kuin joku olisi nykäissyt häneltä jalat alta. Katselijoiden joukosta kuului hurrausta. Vilkaistessaan sivusilmällä taaksepäin Red näki viidesluokkalaisten poikien taputtavan villisti käsiään. Ilmeisesti Jazzin pimeyden voimilta suojautumisen taidot olivat loukanneet heidän käsityksiään sukupuolten välisestä epätasa-arvosta.
Red virnisti voitonriemuisesti kohottaessaan taikasauvansa lattialla makaavan Jazzin ylle.
  "Tain - "
Jazz saksasi nopeasti jaloillaan, ja seuraava asia, jonka Red huomasi oli se, että hänen tasapainonsa katosi nopeammin kuin keskiverto-oppilas taikuuden historian tukiopetuksella uhattuna. Hän yritti pysyä pystyssä, mutta turhaan; Jazzin toinen jalka koukistui hänen polvitaipeidensa ympärille ja nykäisi voimalla, ja äkkiä Red tajusi kaatuvansa kuin kumousloitsun iskemä puunrunko. Hänen kätensä lepattivat villisti ilmaa, kun hän yritti estää väistämättömän törmäyksen nenänvartensa ja kivilattian välillä. Hän oli valmistautunut iskuun, mutta sitä ei koskaan tullut. Sen sijaan Redin nenä iskeytyi johonkin pehmeään - ja karvaiseen? Hetkeen hän ei tajunnut muuta kuin sen, että hänen polviinsa sattui ja että häntä aivastutti tuhottomasti. Sitten lattia - hetkinen, karvainen lattia? - alkoi töniä häntä kipeästi rintaan. Joku sadatteli reippaasti hänen korvaansa.
  "Red Stron, kisko se tuulenhalkojasi hiuksistani ja vähän äkkiä!" Naisen ääni tiuskaisi. "Ja kun olet liikkeellä, niin mitä jos saman tien nostaisit loputkin ruhostasi päältäni?"
Red nosti ällistyneenä päätään ja tajusi katsovansa suoraan Jazzin huvittuneisiin vihreisiin silmiin. Jazzin äänensävy oli äkäinen, mutta hänen ilmeensä oli puhtaan voitonriemuinen.
  "Sinä - kamppasit minut?"
  "Syyllinen." Jazz näytti siltä, että olisi kohauttanut olkapäitään, ellei Red olisi lojunut niin tehokkaasti niiden päällä. Siitä olikin aikaa, kun hän oli tarkastellut jotakuta tyttöä tästä näkökulmasta, hän ajatteli sekavasti - ja oli pakko myöntää, ettei Jazz näyttänyt yhtään hullummalta tästä vinkkelistä katsottuna. Red naurahti omille ajatuksilleen. Hän oli selvästi sittenkin onnistunut lyömään päänsä.
  "Sinä huijasit", Red syytti. "Meidän piti tainnuttaa toisemme loitsulla, ei fyysisesti."
  "Sinä käytit minuun kampitusloitsua."
  "Joten? Sinä olet yleensä se, joka huijaa. Tiesitkö, että hienojen naisten kuuluu pelata rehellistä peliä?"
Jazzin vihreät silmät kapenivat viiruiksi. "Sitten on hyvä, että minä en ole hieno nainen, vai mitä?"
  "Ihanko totta? Ja minä kun luulin", irvaili Red.
  "Nyt nouse päältäni, ääliö, ennen kuin McGarmiwa tulee paikalle ja luulee, että sinä yrität lisääntyä keskellä Suurta Salia."
Red irvisti ja kömpi ylös lattialta. Hän ojensi kätensä Jazzille, joka nousi istumaan hitaasti kuin testaten, montako luuta oli murtunut. Redille tuli hetkellisesti huono omatunto - Jazz oli varmaan saanut melkoisen kasan mustelmia, kun hän oli kaatunut tytön niskaan kuin mikäkin tukki. Toisaalta, itsepähän Jazz oli hänet alunperin kampannut, joten ei kai se hänen vikansa ollut?
  "Kumpi voitti?"
Red havahtui ajatuksistaan, kun seitsemäsluokkalainen korpinkynsi huitoi käsiään väkijoukosta.
  "Tasapeli", hän murahti ja vilkaisi kelloa. "Okei, kakarat, tunti on ohitse!"
Red piti tavanomaisen luentonsa siitä, että oppilaat eivät saisi harjoitella manausten käyttöä välitunnilla tai hän pitäisi omakätisesti siitä, että kyseiset typerykset viettäisivät loput kaksintaistelutunneista pattiajos-kirousten maalitauluna. Puheensa lopuksi hän toivotti hilpeästi hyvää loppuviikkoa kaikille.
Yksi toisensa jälkeen väki alkoi vaeltaa ulos salista. Red ryhtyi nopeasti keräämään tainnutusalustoina käytettyjä tyynyjä kasaan ja muuttamaan niitä takaisin kurpitsamehupikareiksi. Hän oli huomannut, että tuntien jälkeen oli paras teeskennellä mahdollisimman kiireistä, jos halusi välttää kuudesluokkalaisten Brianna ja Clischayn - tai iilimatojen, kuten Red heitä mielessään kutsui - aivottomat puheet ja ripsienräpsytyksen.
Hän ei yllättynyt, kun Jazz jäi auttamaan häntä tyynyjen kanssa. Jazz jäi usein tuntien jälkeen keräämään tavaroita. Red ei pistänyt sitä pahakseen, koska Jazz ei tehnyt siitä suurta numeroa, ei yrittänyt herättää hänen huomiotaan eikä puhunut taukoamatta. Ei sillä, että Rediä olisi haitannut, vaikka Jazz olisi puhunut enemmänkin; Jazz oli yllätyksellinen ja hauska, ja hänen sarkastinen huumorintajunsa tuli hyvin toimeen Redin oman kanssa.
  "Olen yllättynyt", Jazz totesi kutsuessaan kasan tyynyjä luokseen.
Red vilkaisi häntä sivusilmällä. "Mistä niin?"
  "Myönsit sille korpinkynnelle, että se oli tasapeli."
Red tuhahti. "Mark on idiootti. Hänen kanssaan pääsee sitä helpommalla, mitä yksinkertaisemmin asiat selittää. Henkilökohtaisesti minä olen tietenkin sitä mieltä, että minä voitin. Jästikeinoin saavutettuja voittoja ei lasketa."
  "Jollakin taitaa olla ongelmia hyväksyä häviönsä."
  "Niin, jollakin porkkanapäisellä, naispuolisella..."
Jazz pudisteli päätään. "Mitä ensi viikolla tehdään?"
  "Et kai tosissasi luule, että antaisin sinulle ylimääräistä aikaa harjoitella kertomalla?"
  "Jaa-a, se riippuu", Jazz sanoi ovelasti. "Ehkä sinä pelkäät, että minä voitan sinut, jos saan yhtään ylimääräistä harjoitusta?"
  "Unissasi."
  "Näen tavallisesti kiinnostavampia unia, kiitos vain."
  "Niin kuin mitä?" Red kysyi uteliaasti.
Jazz vilkaisi häntä kuin vastaustaan punniten. Hän muutti viimeisen tyynyn takaisin kurpitsamehupikariksi, leijutti sen pitkälle pöydälle ja nyökäytti päätään sen merkiksi, että he voisivat lähteä.
  "Kerran näin unta, että olin luutakomerossa Binnsin kanssa. Aika paha painajainen. Pelkäsin kuukauden sen jälkeen, että Binns yrittää lähennellä minua, kunnes tajusin - "
  " - että hän ei voi varsinaisesti lähennellä ketään, koska hän on aave", täydensi Red. "Hyvin tajuttu. Vaikka sinulta menikin siihen kuukausi."
Jazz irvisti hänelle. "No, entä sinä?"
  "Mitä minusta? Ei, kiitos, en halua lähennellä sinua luutakomerossa."
  "Ääliö. Mikä on kiinnostavin uni, minkä olet nähnyt?"
Red pudisti päätään. "Ei tule mitään mieleen."
  "Älä valehtele."
  "Oikeasti! Jay ja Jonathan ovat sitä mieltä, että olen maailman tylsin nukkuja. Mutisen kuulemma välillä unissani pimeyden voimilta suojautumisen kotiläksyjä."
  "Muistuta, että en koskaan nuku kanssasi samassa huoneessa", Jazz pyysi virnistäen. "Saisit minut takuulla tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että en ole tehnyt läksyjä, ja sitten en pystyisi nukkumaan koko yönä."
  "Sinua on sitten ilmeisesti helppo valvottaa?"
Jazz kohotti kulmiaan. "Senkös sinä haluaisit tietää. Hevoskotka!"
Red yllättyi huomatessaan, että he seisoivat jo Lihavan Leidin muotokuvan edessä rohkelikkotuvan ulkopuolella. Hän oli ollut niin keskittynyt puhumaan turhia Jazzin kanssa, ettei ollut edes kiinnittänyt huomiota siihen, missä he olivat menossa. Hän ravisti päätään kuin olisi yrittänyt saada sillä ajatuksensa kerralla kohdalleen. Kello oli mitä, puoli kahdeksan, ja hän käyttäytyi jo nyt kuin mikäkin unissakävelijä.
  "No, nähdään taas." Jazz hymyili hänelle olkapäänsä ylitse ja marssi kohti tyttöjen makuusaliin johtavia portaita.
Red nyökäytti päätään kädet taskuissa. "Hyvää yötä."
  "Sanoisin samaa sinulle, mutta meidän käsityksemme hyvästä yöstä on varmaan vähän erilainen. Koeta olla näkemättä unia pimeyden voimilta suojautumisesta, jooko?"
Jazz heilautti kättään ja katosi portaikkoon.

***
 

  "Sinä käytit minuun kampitusloitsua."
  "Joten? Sinä olet yleensä se, joka huijaa. Tiesitkö, että hienojen naisten kuuluu pelata rehellistä peliä?"
Jazzin vihreät silmät kapenivat viiruiksi - kuin Red olisi loukannut häntä. "Sitten on hyvä, että minä en ole hieno nainen, vai mitä?"
  "Ihanko totta? Ja minä kun luulin", irvaili Red. Hänestä oli hauska katsoa, miten Jazzin posket punehtuivat sanojen myötä - kiukusta, ei nolostuksesta. Jazzin katse synkkeni, ja ilme tytön kasvoilla kieli tämän pohtivan, löisikö häntä vai potkaisiko suoraan jalkoväliin. Redistä se oli mielenkiintoista. Hän ei olisi koskaan kuvitellut Jazzin kaltaisen katujyrän loukkaantuvan niin helposti, mutta nyt kun se oli tapahtunut, hän saattoi yhtä hyvin ottaa siitä kaiken irti.
  "Peru sanasi", Jazz sanoi hiljaa irrottamatta katsettaan hänen silmistään.
  "Jaa, enpä tiedä", Red virnisti laiskasti. "Nainen on hieno nainen, kunnes toisin todistetaan ja niin edespäin."
  "Tässä sinulle todisteita."
Jokin välkähti Jazzin silmissä niin nopeasti, ettei Red ehtinyt tulkita sitä. Sitten Jazz nappasi häntä paidankauluksesta kiinni ja nykäisi hänen päänsä alaspäin niin lujalla voimalla, että heidän leukansa kolahtivat yhteen. Red älähti. Jazzin sormet hiipivät hänen paidankaulustaan pitkin hänen niskaansa, tarttuivat hänen niskahiuksiinsa samaan aikaan kun tytön huulet painautuvat epäröimättä hänen omilleen. Jazz suuteli häntä tunnustellen, kerran, kaksi. Jazz vangitsi hänen alahuulensa omiensa väliin ja näykkäisi pehmeästi. Redille tuli äkkiä lämmin, ja hänen kirottu seitsemäntoistavuotiaan ruumiinsa kävi aivan liian tietoisesti siitä tosiasiasta, että lattialla sen alla makasi esimerkki harvinaisen hyvinmuodostuneesta naissukupuolen edustajasta.
  "Joko uskot?" Jazz kysyi suu niin lähellä Redin suuta, että Red saattoi tuntea sanojen muodostuvan vasten huuliaan. "Vai kaipaatko lisätodisteita?"
Redin polvitaipeen taakse lukkiutunut sääri lipui hitaasti hänen jalkaansa pitkin ylöspäin ja koukistui hänen lantionsa ympärille.
  "Sano nyt jotakin. Muuten luulen pian, että olet menettänyt puhekykysi."
Keskity! Red ärähti itselleen. Hänen oli pakko saada tajuntansa jäähtymään ja nopeasti, tai Jazz pitäisi häntä idioottina, ja tällä hetkellä hän oli ehdottoman varma siitä, että ei halunnut Jazzin pitävän itseään idioottina.
  "Se riippuu - " hän sai sanottua.
  "Mistä?"
Jazzin huulet lipuivat hänen leukaansa pitkin hänen kaulalleen, ja hän sai huomata, että ajatusten muodostaminen kävi äkkiä hyvin vaikeaksi.
Hän kohotti kulmiaan. "Siitä mitä tapahtuu, jos vaadin lisätodisteita."
Jazz nauroi ja veti kasvonsa kauemmas hänen omistaan. "Onko ehdotuksia, Mildred?"
  "Mildred."
  "Mildred!"
  "MILDRED STRON!"

Red hätkähti hereille ja oli pudota saman tien sängystä nähdessään Jay Conwayn naamataulun aivan liian lähellä omaansa.
  "Huomenta, Red."
  "Mitä hittoa, Jay?" Red yritti keskittyä sisäistämään sen tosiasian, että oli omassa sängyssään, eikä suinkaan Suuren Salin lattialla Jazz Thomasin kanssa.
Jay nauroi. "Keskeytinkö jotain? Anteeksi vain, mutta ajattelin, että haluaisit ehkä herätä. Tunti alkaa puolen tunnin minuutin päästä."
  "Paska!"
Red pomppasi ylös sängystä ja säntäsi suoraan suihkuun. Läimäyttäessään oven kiinni hän kuuli takaansa Jayn vahingoniloisen huudon.
  "Nauti kylmästä suihkusta, Stron!"

Red otti ennätysnopean suihkun vihaisena itselleen. Hän oli seitsemäntoista, ei mikään pahuksen keskenkasvuinen kolmetoistavuotias. Ja mistä lähtien hän oli muutenkaan nähnyt unia Jazz hemmetin Thomasista? Jazz oli hänen... kaksintaistelukaverinsa? Oli miten oli, hän ei ollut koskaan edes ajatellut Jazzia naisena. Paitsi ehkä ohikiitävästi silloin kun kaatui Jazzin niskaan kaksintaistelutunnilla. Ja nyt nähtävästi myös unissaan.
Eikä siinä kai sinänsä mitään vikaa ollut, Red ajatteli suunnatessaan pahantuulisena Suureen Saliin vuoden pikaiselle aamupalalle. Jos hän olisi kehdannut valittaa asiasta Jonathanille, hän olisi takuulla saanut kuulla lohduttavasti vastaukseksi, ettei ollut missään nimessä koulun ainoa poika, joka ajatteli Jazz Thomasia sillä tavalla. Mutta pakko se oli myöntää, Jazz oli hyvännäköinen, ja hänellä oli pahuksen hyvä vartalo. Tuntui kummalta ajatella, että kuusitoistavuotias koulutyttö voisi olla seksikäs, mutta Jazz hipoi kyllä niitä rajoja. Pitkä oranssinpunainen tukka, omapäinen asenne, hyvät sääret ja kaikki muukin siitä ylöspäin... Jep, ei mitään valittamista.
Okei, selvä juttu. Hän on hyvännäköinen tyttö ja sinä näit hänestä unta. Mitä sitten? Hän on silti pelkkä tyttö.
Mieli synkkänä Red marssi Suureen Saliin ja istui rohkelikon tupapöytään Jonathanin viereen. Sanaakaan sanomatta hän alkoi mättää leipää lautaselleen.
  "Nälkä, Red?" Jay naureskeli. "En yhtään ihmettele. Liika kuvitteleminen tekee sitä miehelle."
  "Pää kiinni, Jay."
  "Red tässä näki vähän unia kun kävin kiskomassa hänet ylös", Jay selitti virnistellen Jonathanille. "Ilmeestä päätellen unen päätähtenä taisi olla vähintään Miss Vuotava Noidankattila."
  "Menetätkö mieluummin kätesi vai jalkasi?" Red tiedusteli ystävällisesti.
  "Auts. Joku on tänä aamuna herkällä tuulella."
Red ei sanonut mitään. Kokemuksesta hän tiesi, että helpoin tapa saada Jay Conway vaikenemaan oli jättää poika kokonaan huomiotta - silloin Jay yleensä kyllästyi ja lähti kiusaamaan luihuisia, tai jotakin vastaavaa. Kun Red oikein asiaa ajatteli, hänenkin alkoi tehdä mieli kiusata luihuisia. Kunnon kirousharjoitukset saattaisivat muuttaa aamun kertaheitolla siedettävämmäksi.
  "Huomenta, Red."
Joku näpäytti kevyesti hänen takaraivoaan. Red säpsähti nähdessään jonkun mustan ja oranssin kävelevän ohitseen. Jazz. Leivänpala takertui hänen kurkkuunsa ja hän alkoi yskiä.
  "Hitto, Red, älä nyt sentään tukehdu!" Jonathan läimi häntä selkään.
  "Anna tukehtua", Jay kehotti armottomasti. "Reddiellä ei selvästikään ole tänään kaikki kotona."
 

Aamupäivästä muodostui hirveä. Lounaaseen mennessä Red oli kuullut muunmuassa seuraavat kommentit: "Kiva show, Stron!" (viisi kertaa), "Vaimoehdokas on näköjään sitten valittu" (kolme kertaa) sekä "Opeta minutkin kaatumaan vahingossa naisten päälle!" (kerran). Ärsyttävintä oli, ettei hän tajunnut alkuunkaan, mistä kommentit olivat lähtöisin. Tuntui kuin puolet koulusta olisi mennyt sekaisin ja kuvittelisi, että hänellä ja Jazzilla oli joku hemmetin salasuhde perustuen vain siihen, että Jazz oli taklannut hänet niskaansa, eikä hän ollut juossut kiljuen karkuun naisbakteereja puolessa sekunnissa. Olisi selvästi pitänyt noudattaa Jayn neuvoa ja iskeä enemmän tyttöjä viime vuosina, Red ajatteli happamasti. Silloin koko koulu ei ehkä menettäisi järkeään nähdessään hänen puhuvan naissukupuolen edustajan kanssa.
Viimeinen pisara tuli lounastauolla. Red oli matkalla Suureen Saliin - yksin, koska hän oli ystävistään ainoa, joka opiskeli S.U.P.E.R-tason loitsuja. Hän oli ehtinyt melkein Suureen Saliin asti, kun hän kuuli kulman takaa kikatusta; se oli takuuvarma merkki siitä, että Brianna ja Clischay olivat jossain lähistöllä valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa. Välttääkseen iilimadot hän loikkasi piiloon ensimmäisen lähettyvillä olevan oven taakse ja löysi itsensä tyttöjen vessasta. Sillä nimenomaisella hetkellä se oli onneksi tyhjä, ja Red ehti juuri ja juuri lukittautua lähimpään vessakoppiin kun ovi aukesi ja kolmet paksujen sukkahousujen verhoamat jalat kopistelivat vessaan. Kaikki kolme jalkaparia pysähtyivät lavuaarien eteen, mikä oli paha merkki: tyttölauma alkoi ruveta meikkaamaan. Red mietti, mahtaisiko hänellä olla mitään toivoa päästä huomaamatta ulos vessasta ennen lounastauon loppua. Sitten tytöt alkoivat puhua hänestä, ja hän unohti syömisen kokonaan.
  "Se on sitten ilmeisesti totta", yksi tytöistä sanoi. "Red Stron on varattu."
Toinen tytöistä pärskähti. "Niin varmaan! Kenelle muka?"
  "Jazz Thomasille. Tiedätkö, sille kuudesluokkalaiselle rohkelikolle?"
  "Sille oranssitukkaiselle, joka näyttää siltä, että sylkäisee naamaan, jos hänelle menee puhumaan?"
  "Joo, koko koulu puhuu siitä."
  "Koko koulu puhui viime viikolla siitä, että Ken ja Audrey jäivät kiinni poikienvessasta, eikä sekään pitänyt paikkaansa", toinen tytöistä huomautti järkevästi. "Huhupuhetta niin kuin tämäkin. Vai luuletko ihan tosissasi, että Red Stron olisi jonkun tytön kanssa? Ja jos olisi, niin Jazz Thomasin? Haloo, Brianna Fleming on räpytellyt Redille ripsiään koko vuoden, ja jos Brianna Fleming ei saa Rediä kiinnostumaan... no, Red on virallisesti miehiin suuntautunut."
Red tukahdutti pärskähdyksen. Miehiin suuntautunut? Vain koska hän ei juossut jonkun aivottoman blondin perässä? Kiitos vain suvaitsevaisuudesta, Tylypahka.
  "Tai siis", ääni jatkoi. "Onko Red sanonut olevansa Jazzin kanssa?"
  "No ei", toinen tytöistä vastasi myrtyneenä. "Mutta kaikki näkivät heidät eilen."
  "Näkivät heidät tekemässä mitä? Pussailemassa? Ooo, olivatko he alasti?"
  "Ei, kun kaksintaisteluharjoituksissa, Jazz kamppasi Redin ja..."
  "Jazz kamppasi Redin ja nyt kaikki kuvittelevat heidän seurustelevan? Hyvin menee taas, Leanne", Leannen ystävä sanoi selvästi pettyneenä siitä, että ketään ei ollut yllätetty alasti.
  "Sinä et nähnyt, miten he katsoivat toisiaan", Leanne kivahti. "Red tuijotti Jazzia kuin... kuin... kuin jotakin aurinkoa! Ja milloin sinä olet viimeksi nähnyt Red Stronin katsovan ketään tyttöä puolta sekuntia pidempään?"
Toinen tytöistä oli pitkään hiljaa.
  "Siinäs näit", Leanne sanoi voitonriemuisesti. "Heille on takuulla jotain meneillään."
  "Tuota, Leanne, yksi juttu?" kolmas tytöistä tiedusteli.
  "Antaa tulla."
  "Kuka pahus on Red Stron?"
Ja siinä, Red ajatteli poistuessaan vessasta viittä minuuttia myöhemmin, saattoi hyvinkin olla Tylypahkan älykkäin naisihminen.

  "Mikä hitto kaikkia oikein vaivaa?" Red paukautti koululaukkunsa voimalla penkille ja istui alas.
Jonathan ja Jay vilkaisivat toisiaan. "Reddie on ilmeisesti kuullut juorut."
  "Ilmeisesti", Red tokaisi purevasti. "Teille ei tullut sitten mieleen kertoa minulle?"
  "Miksi ihmeessä? Hyvín sinä tunnut olevan asioista perillä joka tapauksessa", Jonathan sanoi ja keskittyi halkomaan parsaansa.
  "Ja suoraan sanottuna, Reddie, omapahan on vikasi", Jay huomautti. "Opitpahan tästä läksysi. Kaksintaistelutunnilla kannattaa keksittyä opettamiseen, ei pakottaa oppilasparkoja lyömään vetoa siitä, milloin te kaksi alatte repiä toisiltanne vaatteita päältä."
Jay äänensävy oli kitkerä. Red kohotti kulmiaan.
  "Kiitos vain luennosta, McGarmiwa junior."
  "Sanoinpahan vain." Jay kohautti olkapäitään jurosti.
  "Eikö ketään kiinnosta, mitä sanottavaa minulla on? Nimittäin minulla ei ole aikomustakaan ruveta repimään vaatteita Jazz Thomasin eikä kenenkään muunkaan tytön päältä. Ei nyt eikä tunnin päästä eikä huomenna. Minä en ole pätkääkään kiinnostunut Jazzista siinä mielessä."
Jay ja Jonathan katsoivat häntä vaitonaisina.
  "No mitä? En ole!"
  "Ei millään pahalla, kaveri, mutta meidän on pakko miettiä", Jonathan sanoi varovasti kuin olisi pelännyt herättävänsä nukkuvan lohikäärmeen, "miksi sinä sitten käyttäydyt niin kuin olisit."
Se oli viimeinen pisara. Red olisi ehkä jaksanut kuunnella ihmisten kommentteja ja tyttöjen juoruja vessassa, mutta että hänen parhaat ystävänsäkään eivät uskoneet häntä - no, se katkaisi lopullisesti rohkelikon selän. Hän vilkaisi pöydän toisessa päässä istuvaa Jazz Thomasia, joka jutteli eloisasti kaveriensa kanssa, ja vannoi itsekseen, ettei enää koskaan sanoisi tytölle sanaakaan. Siinäpähän näkisivät kaiken maailman suupaltit, kenestä Red Stron oli kiinnostunut.